Kaikki perustelut kärsimyksen puolesta herättävät katkeraa
vastustusta kirjoittajaa kohtaan. Haluaisit tietää,
miltä minusta tuntuu silloin, kun kärsin enkä vain kirjoittele kirjoja kärsimyksestä.
Sinun ei tarvitse arvailla, koska kerron sinulle: minä olen suuri pelkuri. Mutta mitä tämä vaikuttaa kärsimyksen tarkoitukseen?
Kun ajattelen kärsimystä - tuskaa, joka syö sisintä
liekkien lailla, ja yksinäisyyttä, joka avautuu eteemme kuin
aavikko, yksitoikkoisen surkeuden sydäntä särkevää rutiinia, tai
tylyä kipua, joka pimentää koko näkökenttämme, yhtäkkisiä
kuvottavia kipuja, jotka lyövät ihmisen sydämen paikoiltaan
yhdellä iskulla, kipuja, jotka tuntuessaan jo kestämättömiltä
yhtäkkiä yltyvät, raivoisia kipuja, jotka skorpionin piston lailla
iskevät vimmattuihin tuskiin ihmisen, joka makaa maassa jo
valmiiksi puolikuolleena kärsimyksestä - henkisesti suorastaan
pakahtuu. Jos tietäisin yhdenkin pakoreitin, ryömisin vaikka
viemäreiden lävitse löytääkseni sen.
Mutta mitä hyötyä minun on kertoa sinulle tunteistani? Tiedät ne jo valmiiksi.
Ne ovat samanlaiset kuin omasikin. En yritä väittää, ettei kärsimys olisi tuskallista. Kärsimys tekee kipeää. Sana tarkoittaa juuri sitä.
Yritän vain osoittaa, ettei vanha kristillinen oppi "täydelliseksi tulemiseksi kärsimysten kautta" (Hepr. 2:10) suinkaan ole
uskomaton. Sen osoittaminen hyväksyttäväksi käy kuitenkin yli omien kykyjeni.
Kärsimyksen ongelma (The Problem of Pain)
C.S.Lewis - 365 päivää C.S.Lewisin seurassa -kirjasta kopsattu.
<3 Ansku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti